Luin Torey Haydenin kirjan Häkkipoika. Olen vasta hetki sitten lukenut Haydenin toisen teoksen, Tiikerin lapsi.
Häkkipojassa sama teema jatkui. Kirjassa vain Kevin oli jo vanhempi, useimmissa Haydenin kirjoissahan lapset ovat nuoria. Kevin pelkäsi kaikkea, siis suunnilleen ihan kaikkea, ja oli lopettanut puhumisen melkein kymmenen vuotta sitten.
Kun aloitin lukemaan kirjaa, tiesin jo, että se tulee kyllä päättymään hyvin Kevinin osalta. Kiinnostavaa olikin lukea, että mitä matkalla tapahtuu ja mihin oikein päädytään. Matkalla sitten tapahtuikin yhtä ja toista. Kevin rupesi puhumaan, suurten ponnistusten jälkeen tosin. Yhdessä Haydenin kanssa he keksivät kaikenlaista ja Kevinin olo tosiaan parani välillä huomattavan nopeasti ja välillä ei juuri ollenkaan.
Tarina itsessään oli todella järkyttävä. Kevinin lapsuus oli todella huono ja hän ei ollutkaan saanut elää hetkeäkään normaalia lapsuutta. Esimerkiksi Kevin oli joutunut katsomaan vierestä, kun hänen isäpuolensa hakkasi pikkusiskon hengiltä. Kevin tunsikin isäpuoltaan ja äitiään kohtaan suurta vihaa.
Mietin kirjaa lukiessani taas sitä, kuinka nuori Hayden on ollut. Luulisi, että hän olisi tässäkin kirjassa vanha, mutta osoittautuukin, että hän on suunnilleen 25. Ihailtavaa on, että sen ikäinen ihminen on saanut niin paljon aikaan, mutta kummallista on se, miten hän suunnilleen yksin hoitaa kaikki nämä lapset ja nuoret sen ikäisenä kuntoon. Tuskin olisi, taas kerran, Suomessa mahdollista.
Jokatapauksessa, jos koittaa olla välittämättä Haydenin iästä, niin kirja oli erittäinkin hyvää luettavaa. Järkyttävä, kammottava ja kuitenkin kiehtova.
Häkkipojassa sama teema jatkui. Kirjassa vain Kevin oli jo vanhempi, useimmissa Haydenin kirjoissahan lapset ovat nuoria. Kevin pelkäsi kaikkea, siis suunnilleen ihan kaikkea, ja oli lopettanut puhumisen melkein kymmenen vuotta sitten.
Kun aloitin lukemaan kirjaa, tiesin jo, että se tulee kyllä päättymään hyvin Kevinin osalta. Kiinnostavaa olikin lukea, että mitä matkalla tapahtuu ja mihin oikein päädytään. Matkalla sitten tapahtuikin yhtä ja toista. Kevin rupesi puhumaan, suurten ponnistusten jälkeen tosin. Yhdessä Haydenin kanssa he keksivät kaikenlaista ja Kevinin olo tosiaan parani välillä huomattavan nopeasti ja välillä ei juuri ollenkaan.
Tarina itsessään oli todella järkyttävä. Kevinin lapsuus oli todella huono ja hän ei ollutkaan saanut elää hetkeäkään normaalia lapsuutta. Esimerkiksi Kevin oli joutunut katsomaan vierestä, kun hänen isäpuolensa hakkasi pikkusiskon hengiltä. Kevin tunsikin isäpuoltaan ja äitiään kohtaan suurta vihaa.
Mietin kirjaa lukiessani taas sitä, kuinka nuori Hayden on ollut. Luulisi, että hän olisi tässäkin kirjassa vanha, mutta osoittautuukin, että hän on suunnilleen 25. Ihailtavaa on, että sen ikäinen ihminen on saanut niin paljon aikaan, mutta kummallista on se, miten hän suunnilleen yksin hoitaa kaikki nämä lapset ja nuoret sen ikäisenä kuntoon. Tuskin olisi, taas kerran, Suomessa mahdollista.
Jokatapauksessa, jos koittaa olla välittämättä Haydenin iästä, niin kirja oli erittäinkin hyvää luettavaa. Järkyttävä, kammottava ja kuitenkin kiehtova.
Kommentit