Sain arvonnassa Vita Andersenin kirjan Suu kiinni ja ole kaunis. Kansi on jollain tavalla kauhean kiehtova, vaikken kyllä ihan kokonaan tuota kuvaa ymmärrä.

1071919.jpg

Kirjassa on 12 novellia eri ikäistä naisista. En rupea käymään novelli novellilta kirjaa läpi. Yleisesti kuitenkin voisin sanoa, että jokainen novelli oli jollain tavalla vähän outo. Parin ensimmäisen jälkeen sitä rupesi jo odottamaan, että milloin se outo kohta oikein tulee ja mikä se tässä novellissa on.
Jokaisessa novellissa oli siis nainen. Minulle jäi sellainen olo, ettei tässä kirjassa ollut juurikaan voittajanaisia. Kaikki oli jotenkin öö..heikkoja ja heillä meni huonosti. Olivat he varmasti omalla tavallaan vahvoja ja etenkin nuoremmat naiset vielä taisteli jotain vastaan, mutta yleissävy naisten kohdalla oli huono, heikko, alempi.
En samaistunut oikein kehenkään naisista. En edes osaa sanoa, mikä novelli olisi ollut paras.

Ihan luettava kirja ja mukavaa vaihtelua kaikkeen Manhattan, shamppanja, manikyyrijuttujen sekaan.