Olen yrittänyt lukea tuota Juhani Seppäsen kirjaa Hullu työtä tekee. Ajattelin, että kirja olisi hyvää luettavaa, sillä pidin Seppäsen kirjasta Selvästi juovuksissa.

1914805.jpg

Nyt kuitenkin luovutin kirjan osalta. Sain sen melkein loppuun kahlattua, mutta mielenkiinto loppui ennenkuin kirja. Kirjan aikana luin myös toisenkin kirjan, sillä en jaksanut vain Seppäsen kirjaa lukea.

Kuitenkin kirjassa oli aika paljon hyviäkin pohdintoja. Valitettavasti vain minusta kirja oli puolestavälistä eteenpäin aika tylsää luettavaa. En tiedä johtuiko siitä, etten nyt oikein jaksa lukea pohdiskelevia tosielämän kirjoja, vai mistä se johtuu. Sain kuitenkin lähes loppuun.