Luin Anne Tylerin kirjan Elämän tikapuilla. Olen lukenut Tylerin muitakin kirjoja. Kirjailija ei kyllä kuulu suosikkeihini, mutta lukeehan näitä kirjoja kuitenkin.

Kirjassa Delia elää tavallista elämää, joka menee joka päivä samalla tavalla. Kerran kaupassa hänelle sattuu välikohtaus, jonka hän huomaa olevansa merkittävintä, mitä hänelle on pitkään aikaan sattunut.

Elämä jatkuu kuitenkin välikohtauksenkin jälkeen lähes normaalisti. Kuitenkin perheen rantalomalla Delia vain kävelee pois. Muu perhe huomaa hänen kadonneen vasta illalla. Delia taas on sillä aikaa päätynyt pieneen kylään ja omaksunut uuden roolin neitinä.

Delia aloittaa uuden elämänsä kylässä. Hän vuokraa huoneen ja menee töihin. Vaikka Delia ei haluakaan tutustua ihmisiin, huomaa hän hetken kuluttua löytäneen paikkansa kylässä ja uuden elämän.

Delian perhekin käy lopulta tapaamassa häntä. Hän ei kuitenkaan aio palata perheensä luokse, joka pärjää ilman häntäkin. Lopulta Delia lähtee käymään entisessä kodissaan, kun tytär menee naimisiin. Vaikkei Delia aio todellakaan palata takaisin kotiin, lopulta hän jää sinne.

Kirja oli ihan kiva lukea, muttei muuta. Minua loppuratkaisu häiritsi pitkäänkin. Delia oli selvästi paljon onnellisempi kylässä, jossa hänellä oli jokin tarkoitus ja oma elämänsä. Perhe piti häntä vähän itsestään selvyytenä, silloinkin kun hän palasi takaisin. Mietin sitä, eikö Delia arvostanut itseään senkään vertaa, että olisi vaatinut muutosta elämäänsä vai halusiko hän muka palata takaisin siihen elämään, josta jo kerran käveli pois?