Kirjassa Tuija lähtee käymään paikassa, jossa on viettänyt kaikki lapsuutensa kesät. Nyt aikuisena naisena hän palaa niihin maisemiin ja miettii, että miten erilaiselle maisemat näyttääkään. Kirjassa oli kiehtovasti sekoitettu lapsuuden muistoja ja tätä pävää. Sillä tavalla, ettei se häirinnyt yhtään minua.

Kiehtovinta oli varmastikin lukea siitä, kuinka lapsuus näytti lapsena ihan erilaiselle. Sitten myöhemmin selviääkin, että Tuija oli hoidossa kesän ja hänen isänsä maksoi siitä. Myös ihmiset ovat näyttäytyneet erilaiselle ja lapsena ei osannut aavistaa, mitä sanomattomien sanojen takana oli.

Nyt Tuijalle sitten selviää, millaisia ihmisiä nuo lapsuuden mukavat aikuiset ovatkaan olleet.

Suosittelen kyllä kirjaa. Jotenkin jäin vähän irralliseksi kirjasta, en tiedä miksi. Odotin kirjalta jotain enemmän tai jotenkin syvempää, mitä se sitten olikaan.