Lukaisin junassa kotimatkalla, ja jatkoin kotona illalla loppuun, Anna-Leena Härkösen kirjan akvaariorakkautta.

1266982.jpg

Kirja kertoo Saarasta, joka tarkkailee itseään kokoajan. Alussa hän löytää Jounin, kenen kanssa päätyy seurustelemaan. Saara ei kuitenkaan unohda itseään edes rakastelun ajaksi ja niinpä Saaran ja Jounin seksistä tulee ongelma. Jouni yrittää ymmärtää ja Saara yrittää rentoutua. Jouni ei riitä Saaralle pelkästään, vaikka Saara rakastaa ja yrittää. Lopulta kirjassa Saara sitten löytää itsensä. Hän ei enää yritä olla mitään, vaan riittää lopulta itselleenkin sellaisena, mitä on.

Kirja oli nopea lukea. Aika rankkahan kirja oikeasti oli, mutta se oli puettu jotenkin kauhean kepeään. Olen kirjan lukenut joskus nuorempana, mutta nyt uudestaan sitä lukiessa oli kokoajan sellainen olo, ettei kirja ole mikään nuortenkirja. Ei ainakaan pitäisi olla. Kansi ja kirjan nimi vaan saa ainakin minut luulemaan, että se on.