Luin Outi Pakkasen kirjan Punainen pallotuoli. Kirja oli nopealukuinen. Minusta kansi oli hauskan näköinen, joten tähän kirjaan kyllä tartuin mielelläni.

1239633035_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Kirja oli ensimmäinen Pakkasen kirja, jonka olen lukenut. Ei kyllä jää viimeiseksi, sen verran hauska se oli. Kirja kertoo Eilasta, joka on yksin asuva keski-ikäinen nainen. Eila on näkymätön, joka ei jää kenenkään mieleen. Kuitenkin hän taas tarkkailee ympäristöään hyvinkin tarkkaan.

Samassa talossa Eilan kanssa asuu Noora, joka on yksinhuoltaja. Hän on vasta saanut lapsen. Eila sokeutuu heidän elämäänsä, tarkoittaen vain hyvää. Kuitenkin kolmen päivän aikana Eila muuttaa monen ihmisen elämän.

Heidän kerrostalonsa vastapäisen sisustusliikkeen omistaja katoaa. Siitä sitten syntyykin aikamoinen soppa, kun ei enää tiedä, ketä epäillä ja ketä ei.

Kirja on hauska ja jännittävä ihan loppuun asti. Loppuratkaisun tosin arvasi vähän liian aikaisin, muttei se kovin paljon haitannut. Kuitenkin piti vielä saada selville, miksi murhaaja murhasi juuri sisustusliikkeen johtajan.

Se pitää vielä sanoa, että kirjassa Eila oli minusta kovin ärsyttävä ihminen. Juuri sellainen, mitä kunnon kerrostalokyttääjä on. Joskus oikein toivoin, että Eilalle sattuisi jotakin ja Noora saisi rauhassa jatkaa elämäänsä lapsen kanssa.

Suosittelen tätä kirjaa kyllä kaikille. Se oli hauska ja jännittävä ja sopivan sekainen.