Luin hetki sitten Leena Lehtolaisen novellikokoelman Viimeinen kesäyö. Oli mukavaa vaihteeksi lukea dekkarinovelleja kokonaisen kirjan sijaan.


Pidin kirjan kaikista novelleista. Ne olivat hyvinkin erilaisia ja myös eripituisia. Siksi ehkä pidinkin niin paljon kirjasta, sillä novelleista oli helppo päästää irti lukemisen jälkeen. Toisaalta novellit taas loppuivat ihan eri tavalla, kuin romaanit. Vielä viimeisellä sivulla voi tulla jotain uutta, eikä sitä tarvitse päättää. Novellit jäivät elämään vielä kirjoittamisenkin jälkeen.

Toisia novelleja olisin voinut lukea pidempäänkin. Jopa kirjan mittaisena. Vaikka en tiedä, olisiko juttu sitten enää toiminut miten.

Kirjan aion vapauttaa joskus juhannuksen tienoilla jonnekin sinne missä menenkin.