Luin juhannuksen aikoihin Eppu Nuotion kirjan Neitsytmatka. En ole ennen lukenut mitään Nuotion kirjoja, vaikkakin yksi tuolla hyllyssä lukemista odottaa. Jotenkin minulla oli sellainen tunne, ettei ne nyt niin kovin hyvä ole. Kirjat siis.


Neitysmatka kyllä yllätti minut. Positiivisesti. Kun lukee kirjaa, josta ei ajattele saavansa mitään ja sitten lopulta ei malta päästää sitä käsistään, niin kirjassa on pakko olla jotain.

Kirja kertoo siis Annukasta , joka elää nuoruuttaan 70-luvulla. Hän haluaa kaupungista pois ja kokea kaiken. Annukan isä on tehtaalla johtajana ja tämä seikka saa Annukan vihaamaan tehdastakin.

Pidin kirjassa erityisesti siitä, kuinka hyvin eri sukupolvia oli onnistuttu kuvaamaan. Nuoret eikä vanhat tuntuneet tehdyiltä. Pidin siitäkin, miten sukupolvet risteili kirjassa. Sekoittuivat toisiinsa. Kirjan lyhyet luvut olivat mukavia lukea junamatkalla. Ainut ongelma oli siinä, että piti olla tarkkana kenestä puhuttiin milloinkin. Jotenkin kaikki naiset olivat nimeltään niin samanoloisia ja lyhyet luvut ei antaneet aikaa tutustua yhteen ihmiseen kovin paljon kerrallaan.

Ja kirjan kansi on taas mielestäni erityisen viehättävä.