Luin Sophie Kinsellan kirjan Varsinainen talousihme. Kirja on ulkomuodoltaan jo niin sen näköinen, että ei  voi olla mitään muuta, kuin viihdyttävä.

1936022.jpg

Kirjassa Samantha on huippujuristi. Hän ansaitsee suuria summia työstään, eikä tee koskaan virheitä. Toisalta hänen vapaa-aikansa on hyvinkin rajoittunutta ja vähäistä. Kuitenkin käy niin, että Samantha tekee yhden virheen ja hän pakenee paikalta. Niin hän päätyy tuntemattomaan kylään ja joutuu sattumien kautta perheeseen taloudenhoitajaksi.

Samantha ei vain osaa laittaa ollenkaan ruokaa, saati sitten siivota. Hän kuitenkin päättää jäädä taloon ja opetella oikeasti tekemään kaikki työt. Henkilökuntaan nimittäin kuuluu komea puutarhuri.

Lopulta myös selviää, ettei lakifirmassa tehty virhe olekaan Samanthan ja hän saa tilaisuuden palata takaisin entiseen työhönsä. Rakkaus kuitenkin voittaa kaiken.

Ihana kirja, kaikenkaikkiaan. Suosittenen lämpimästi, jos yhtään haluaa lukea jotain kevyttä ja päästä irti hetkestä. Kirjan kanssa kyllä nauroin ja vähän itkinkin.