Luin Ame'lie Nothombn kirjan Antikrista. Oli mukava uppoutua toisenlaiseen tarinaan sen jälkeen, kun olin saanut tuon Vaginan tarinan luettua. Kaipasikin jo vähän jotain fiktiivistä.


Antikrista oli aika kummallinen kirja. Kirjassa Blanche, kuusitoistavuotias tyttö , on ollut aina yksin. Sitten hän yht'äkkiä tutustuu opiskelutoveriinsa Kristaan. Krista on kaikkea sitä, mitä Blanche ei ole. Kaikkien ystävä, suosittu, kaunis..
Krista valehtelee ja huijaa Blanchea ja lopulta totuus selviääkin.

Kirja oli nopealukuinen. Vaikka aiheena se kertoi aika rankoista asioista, teinityttöjen voimasta, kieroudesta ja siitä, kuinka ihmisiä voi huijata, niin silti se ei liikuttanut minua juuri ollenkaan. Se ei ollut mielestäni kirjoitettu niin hyvin, että se vaikuttaisi jotenkin. Olisin toivonyut jotenkin vähän syvemmälle menevää tarinaa.

Toisaalta ihmiset, jotka ovat eläneet sellaista nuoruutta, kuin Blanche, niin voivat saada kirjasta tosi paljon enemmän irti ja se voi olla heille aika rankkakin lukukokemus. Minulla kun taas ei juurikaan ollut samanlaista nuoruutta, niin kirja jäi aika etäälle.

Pidin erityisen paljon siitä, miten Blanche suhtatui kirjoihin. Hän luki niitä intohimoisesti ja uppoutuen tarinaa. Ei kuitenkaan siksi, että voisi paeta maailmasta hetkeksi.