Kirjan ja ruusun päivä meni hyvin. Vaikka oli vähän tuulista, niin oli kuitenkin ihana auringonpaiste. Siitä johtuen sitten olen täällä punanenäisenä kuljeskellut. Sitä auringon polttavuutta ei huomannut.

Ihmiset olivat tosi kiinnostuneita kirjoista. Monet ihmettelivät sitä, kuinka kirjat ei maksa mitään. Miten ne voivat olla ilmaisia. Jotkin miettivät myös sitä, että onko kirjan arvo muuttunut, kun niitä ei pidetä enää kotona hyllyssä. Ja kirjoja lähti tosi paljon ihmisten mukaan.

Tuossa on pöytä silloin kymmenen aikaan aamulla.
1536862.jpg

1536863.jpg

Ja tuossa näkyy kuinka paljon kirjoja oli vielä pöydän alapuolellakin. Lisäksi muutamat toi kirjoja lisää päivällä.

1536866.jpg

Minä lähdin kotiin siinä kolmen aikaan ja silloin pöydän alla ei ollut enää yhtään kirjoja.Myöskin tuossa oikealla laidassa ei enää ollut kuin yksi pahvilaatikko, kuvassa on vielä kaksi.

Kivaa oli kokopäivän. Ainakin minä nautin olostani ja siitä, että sai ihmisille kertoa, mitä tämä oikein on ja muutenkin jutella. Kivaa.