Luin Eppu Nuotion kirjan Musta. Käsittääkseni se on jännityskirja, tai ainakin kirjoitettu sellaiseksi.

1852312.jpg

Kirja oli tosi helppo ja nopea lukea. Siinä oli lyhyitä lukuja, eikä tarina ollut mitenkään lukijalta vaativa.

Kirja kertoo Piistä, joka on siirretty Helsingistä pienelle paikkakunnalle toimittajaksi. Siellä sattuukin naispapin murha ja sitä tutkii niin poliisi kuin lehdistökin. Pii ei viihdy kaupungissa. Sitten hän törmää lapsuudenystäväänsä ja saa vihdoin ihmisen kenen kanssa viettää aikaa ja kenelle jakaa kaiken.
Murha ei ota selvitäkseen ja Pii saa lisähuolta itseensä kohdistuvasta häirinnästä. Kirjan lopussa sitten selviää murha ja murhaaja ja se, ettei ihmiset ole miltä näyttävät.

En tiedä yrittikö Musta olla trilleri vai romaani, johon oli vähän sotkettu jännitystä? Oli se kumpi vaan, niin mielestäni se ei toiminut oikein. En saanut kirjaan kunnolla otetta oikein missään vaiheessa, vain lukaisin sen läpi. Ei se huono ollut, muttei ihan sellainenkaan, mihin olisin jaksanut keskittyä.