Vasta vähän aikaa sitten käteeni osui kirpparilla Hanna Marjut Marttilan kirja Tulikirja. Olin kuullut siitä ja poimin sen mukaan. Nyt kirja on luettukin.


Kirja kertoo kohta 14-vuotiaasta pojasta, joka yksi aamu hyppäsi parvekkeelta alas. Hän joutui mielisairaalaan nuorten osastolle ja ryhtyy siellä kirjoittamaan muistiinpanoja kirjaan. Ja Tulikirja on oikeastaan se kirja, jonka Kalle kirjoittaa osastolla ollessaan.

Kirja on kirjoitettu niinkuin Kalle sen olisi kirjoittanut. Tyyli ei oikeastaan toimi mielestäni edes kovin hyvin, ei ainakaan jokakohdassa. Toisaalta taas on kiinnostavaa lukea siitä, mitä Kalle oikeastaan mahtaa ajatella. Ajatukset ovat kylllä oikein uskottavia ja realistisen oloisia, tyyli vaan aina ei.

Pidin tavallaan siis kirjasta. Pidin siitä, millainen Kalle oli ja kuinka suoraan hän kirjoitti. Tuskin kyllä kovin moni neljätoistavuotias poika jaksaisi kirjoittaa niin paljon ja tarkkaan, kuin kirjassa. Eipä sillä, että kirjan tarvitsisikaan olla täysin todentuntuinen. Ajatus siinä varmasti tärkein on.

Ja kirjan kannet ovat mielestäni oikein onnistuneet. Tätä kirjaa minä katson mielluummin, kuin luen.