Luin Leena Lehtolaisen kirjan Tappava säde. Se oli oikein hyvä ja valitettavan ajankohtainen dekkari. Lehtolaiselta olen lukenut ennen vain Maria Kallio-sarjan kirjoja ja ne on ollut aina jonkinverran ärsyttäviä. Tämä kirja ei ole Kallio-sarjaa ja oli kyllä oikein hyvä ja oivaltava dekkari.

1239730968_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Kirjassa pääaiheena on perheväkivalta. Päähenkilönä on Säde Vasara, sosiaaliterapeutti turvakoti Kotipesässä. Säde on väritön, huomaamaton, hiljainen ja kiltti. Hän päättää luopua kiltin tytön roolistaan ja tulla näkyväksi. Se muuttaakin monen ihmisen elämän.

Säde ryhtyy osaksi hyvällä tuurilla, osaksi suunnitelmallisuudella päättämään päiviltään turvakodin asiakkaisen hakkaavia miehiä tai sukulaisia. Säteellä on sen verran hyvää tuuria, ettei hän jää kiinni rikoksistaan.

Koko kirjan ajan Säde ajattelee, että ei ole enää keväällä tai kesällä paikalla. Kirjaa lukieassa ei voi kun aavistaa, mikä hänellä mahdollisesti on. Lopussa selviää syy Säteen poislähtöön ja väsymykseenkin.

Kirja on rankasta aiheestaan huolimatta oikein hyvää luettavaa. Pidin siitä, kuinka asiat vain tapahtuivat ja poliisit pääsivät tutkimuksissaan johonkin pisteeseen, mitä pitivät oikeana. Toiselta kantilta katsottuna asia ei kuitenkaan ole niin.

Pidin myös siitä, kuinka kirjassa tappaja-Säde ei ollut yhtään sen iljettävämpi, kuin kiltti-Säde. Oli hän sitten mitä vain, niin aina olin hänen puolellaan. Harvemmin sitä kuitenkaan kirjaa lukieassa on "pahiksen" puolella, niinkuin tässä.

Huonona puolena pidän kyllä kirjan nimeä. Miksi ihmeessä sen pitää olla niin itsestään selvä? Ehkä jokin muukin nimi olisi toiminut hyvin.