Nyt vapauteen pääsivät Ilkka Remeksen Piraatit, Joy Adamsonin Perheesemme kuuluu leijona ja Alessandro Bariccon City.

Yksi pääsi rautatieasemalle, yksi kirjaston eteiseen ja yksi sitten kaupan aulaan.

Kirjassa Isserley poimii yksinäisiä liftareita. Miesten pitää yksinäisyyden lisäksi kookkaita ja hyvännäköisiä. Matkalla hän tutustuu miehiin ja päättää sitten, mitä heille tekee.

Kirjassa ihmiset ovat eri rotu, mitä me olemme. Taas meidän käsitys ihmisestä on kirjassa rotu Vodsell. Kirjan ihmiset kulkevat neljällä jalalla, heillä on karvapeite ja suippo naama. He ovat myös älykkäämpiä, vaikkakin heisän yhteiskunta on hyvin samanlainen, kuin ihmisten. Tämä tavallaan erilaisuus ja kuitenkin hyvin paljon samankaltaisuus tekee kirjasta omituisen. Erilaisuutta ei ole oikeastaan pohdittu mitenkään.

Kirjassa myös käy ilmi, kuinka nuo ihmiset ajattelevatkin samalla tavalla kuin me. Toiset tekevät, mitä tekevät ja toiset sitten joko hyväksyy sen tai ei. En itse pitänyt kirjan ihmisiä mitenkään erilaisina, kuin meitä. Vain ulkomuoto oli erilainen.

Tähän kirjaan kyllä kannattaa tarttua, jos siihen jossain törmää.

Kirja sitten. Hmm. No oli aika kummallinen. Aluksi ajattelin, että se on dekkari, ja saattaa se ollakin. Vain hyvin, hyvin hidastempoinen sellainen. Kirjassa ei ollut yhtään jännittävää hetkeä, saati, että siinä olisi tapahtunut kovin paljon mitään. Kirjailija kyllä oikein mukavasti poukkoili asiasta toiseen ja kun sellaiseen tyyliin tottui, niin sujui lukeminenkin vähän paremmin.

Itse tarina. No, hiihtohissistä löytyy kaksi kuollutta amerikkalaista. Poliisi ei saa tutkimuksissa selville mitään. Paikalle saapuu kuitenkin etsivä, joka selvittelee juttua. Tai no, ainakin yrittää selvitellä. Murhista on kulunut jo lähes vuosi ja ne ovat yhä selvittämättä. Kuitenkin sitten jotenkin ihmeen kaupalla etsivä Brenner saa selville, mitä oikein tapahtuikaan.

Että semmoinen kirja. Kansikuva on kiva, muuten aika mitäänsanomaton kirja minulle.

Miitistä mukaanottamani kolme kirjaa olivat Margaret Atwoodin Oryx ja Crake, Pauliina Suden Lukot ja Melissa Blankin Täydellinen juttu.

Tuon Pauliina Suden kirjan sain eräältä crossarilta, joka toi sen minulle, että voin osallistua sillä yhteen haasteeseen. Kaksi muuta otin ihan mielenkiinnosta mukaan.

Jokatapauksessa, kirjoja miittiin vein kuusi. Ne olivat Teppo Sillantauksen & Mikael Gyllinin Naisen kanssa- parisuhteen käyttöopas, Robert Irwinin Sulttaanin rukoustyynyt, Ken Saro-Wiwan Vankilapäiväkirja, Anna Johanssonin Norsu nailoneissa, BArbara wilsonin Syrjäkasun siskot ja Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset.

Kirjassa pääaiheena on perheväkivalta. Päähenkilönä on Säde Vasara, sosiaaliterapeutti turvakoti Kotipesässä. Säde on väritön, huomaamaton, hiljainen ja kiltti. Hän päättää luopua kiltin tytön roolistaan ja tulla näkyväksi. Se muuttaakin monen ihmisen elämän.

Säde ryhtyy osaksi hyvällä tuurilla, osaksi suunnitelmallisuudella päättämään päiviltään turvakodin asiakkaisen hakkaavia miehiä tai sukulaisia. Säteellä on sen verran hyvää tuuria, ettei hän jää kiinni rikoksistaan.

Koko kirjan ajan Säde ajattelee, että ei ole enää keväällä tai kesällä paikalla. Kirjaa lukieassa ei voi kun aavistaa, mikä hänellä mahdollisesti on. Lopussa selviää syy Säteen poislähtöön ja väsymykseenkin.

Kirja on rankasta aiheestaan huolimatta oikein hyvää luettavaa. Pidin siitä, kuinka asiat vain tapahtuivat ja poliisit pääsivät tutkimuksissaan johonkin pisteeseen, mitä pitivät oikeana. Toiselta kantilta katsottuna asia ei kuitenkaan ole niin.

Pidin myös siitä, kuinka kirjassa tappaja-Säde ei ollut yhtään sen iljettävämpi, kuin kiltti-Säde. Oli hän sitten mitä vain, niin aina olin hänen puolellaan. Harvemmin sitä kuitenkaan kirjaa lukieassa on "pahiksen" puolella, niinkuin tässä.

Huonona puolena pidän kyllä kirjan nimeä. Miksi ihmeessä sen pitää olla niin itsestään selvä? Ehkä jokin muukin nimi olisi toiminut hyvin.

Kirja oli ensimmäinen Pakkasen kirja, jonka olen lukenut. Ei kyllä jää viimeiseksi, sen verran hauska se oli. Kirja kertoo Eilasta, joka on yksin asuva keski-ikäinen nainen. Eila on näkymätön, joka ei jää kenenkään mieleen. Kuitenkin hän taas tarkkailee ympäristöään hyvinkin tarkkaan.

Samassa talossa Eilan kanssa asuu Noora, joka on yksinhuoltaja. Hän on vasta saanut lapsen. Eila sokeutuu heidän elämäänsä, tarkoittaen vain hyvää. Kuitenkin kolmen päivän aikana Eila muuttaa monen ihmisen elämän.

Heidän kerrostalonsa vastapäisen sisustusliikkeen omistaja katoaa. Siitä sitten syntyykin aikamoinen soppa, kun ei enää tiedä, ketä epäillä ja ketä ei.

Kirja on hauska ja jännittävä ihan loppuun asti. Loppuratkaisun tosin arvasi vähän liian aikaisin, muttei se kovin paljon haitannut. Kuitenkin piti vielä saada selville, miksi murhaaja murhasi juuri sisustusliikkeen johtajan.

Se pitää vielä sanoa, että kirjassa Eila oli minusta kovin ärsyttävä ihminen. Juuri sellainen, mitä kunnon kerrostalokyttääjä on. Joskus oikein toivoin, että Eilalle sattuisi jotakin ja Noora saisi rauhassa jatkaa elämäänsä lapsen kanssa.

Suosittelen tätä kirjaa kyllä kaikille. Se oli hauska ja jännittävä ja sopivan sekainen.

Ostin siis kirjat Juan Manuel De Pradan Pimpit, Maritta Lintusen Sukukaktus, Liza Marklundin & Lotta Snickaren Hevetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta tosiaan, Wolf Haasin Kuolleista nousseet, Sesse Koiviston Öisin valvoo leopardi ja Outi Pakkasen Yön yli.

Tuon Pakkasen kirjan ostin, kun edellisen juuri luin ja pidin siitä. Koiviston kirja taas vaikutti mielenkiintoiselle, kun siinä seikkaillaan afrikassa.

Tässä kirjassa Hayden työskentelee sairaalan psykiatrisella osastolla. Kirja on selvästikin Haydenin uudempia kirjoja, joissa hän on vanhempi.

Osastolla Hayden työskentelee kolmen erilaisen lapsen kanssa, jotka on puhumattomia. Yksi lapsi kyllä puhuu, mutta valehtelee ja kiusaa säännöllisesti kaikkia muita. Toinen lapsi taas puhuu vain äidin läsnäollessa ja kolmas taas on puhumaton sairauskohtauksen vuoksi. Kirjassa selvitellään näiden kolmen lapsen puhumattomuuden syitä ja lopulta päästäänkin jonkinlaisiin tuloksiin.

Kirjassa loppu oli ihana. Kuinka lasten asiat selvisivät, kuka milläkin tavalla. Kirja ei päättänyt näiden lasten tarinaa, vaan kertoi sen hetkisen muutoksen. Olisi todella mielenkiintoista lukea, missä nämä lapset ovat nyt.

Kuitenkin, vaikka Hayden on tässä kirjassa jo vanhempi, niin minua, taas kerran, ärsytti hänen täydellisyytensä. Kuinka Hayden ei suuttunut yhdellekään lapselle, ainakaan siinä tilanteessa. Hän ei hermostunut koskaan, vaikka syytä varmasti olisi ollut. Eikö niin oikeasti tapahdu, vai onko Hayden halunnut tietoisesti poistaa kaikki tällaiset kohdat kirjasta.

Aion siltikin lukea kaikki loputkin Haydenin kirjat, jos ne kohdalle joskus osuvat.